Neiti Rubinstein

Neiti Rubinstein
Tavastia, tammikuu 2014

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Biisi ja kuinka se tehdään


Pureudutaanpa ensimmäistä kertaa varsinaisesti tämän blogin otsakkeen mukaiseen aiheeseen. Kauko Röyhkä kirjoitti taannoin facebook-päivityksessään, että häneltä kysytään usein kuinka niitä lauluja tehdään, johon Kauko, että ei hän tiedä, hän vain tekee niitä. Jotakuinkin samanlaisen vastauksen voisin antaa minäkin. Mitään vedenpitävää vastaustahan tuohon kysymykseen on mahdotonta antaa, tekotapojakin kun on varmasti vähintään niin monta kuin on tekijää. Koetan nyt kuitenkin avata tässä vähän omaa biisintekoprosessiani.

Allekirjoittaneella homma lähtee liikkeelle yleensä tekstistä, tarkemmin sanoen lyhyestä lause- tai säeparista. Tässä vaiheessa ei teemasta eikä varsinkaan juonesta ole vielä hajuakaan. Ne muotoutuvat vasta, kun tekstiä alkaa tulla lisää. Joskus tosin itselle asettaa tiedostaen tai tiedostamattaan joitakin aihepiiri- ja tyylitavoitteita ("nytpä teen sellaisen nyyhkyballadin, että Joutsenlaulukin kalpenee"). Silloin tekeminen vain menee turhan hankalaksi. Parempi on antaa tekstin ja fiiliksen viedä.

Joskus harvoin biisi saa lähtölaukauksensa myös melodian- tai riffinpätkästä. Siinäkin tapauksessa ympärille muodostuu hyvin pian tekstiä. Ja jos ei muodostu, laulun verso kuihtuu suurella varmuudella takaisin maan multiin. Meikäläisen pääkoppa kun on rakennettu niin, että pelkkä yksittäinen riffi ei kauan mielessä pysy. Sanottakoon tässä kohtaa, että en käytä koskaan nauhuria biisintekoprosessin aikana. Olen siis samaa koulukuntaa John Lennonin kanssa: Jos eilen keksitty melodia ei muistu enää tänään mieleen, ei se ollut niin hyvä, että sen tarvitsisi muistuakaan.

No, nyt on kuitenkin laulun siemen kylvetty maahan. Jos ensimmäiset sanat ja siihen yhtyvät melodiat ovat selkeästi kertosäematskua, prosessi etenee sitten se edellä. Näin päin se meneekin yleensä vaivattomimmin. Hyvän kertosäkeen ympärille on aina jotenkin helpompi tehdä säkeistöt kuin päinvastoin. Joskus on mehukkaita alkioita joutunut siirtämään syrjään, kun "liian" hyvän säkeistön perään ei vaan irtoa "parempaa" kertsiä. Mutta edelliseen kappaleeseen viitaten jos alkio on tarpeeksi mehukas, se säilyy kyllä mielessä ja sitä voi näin ollen käyttää myöhemmin.

Kun säkeistö ja kertsi on kutakuinkin muodossaan alkaa yleensä eniten hankaluuksia tuottava vaihe. Aika harvoin biisi toimii pelkästään A- ja B-osan varassa, vaan tarvitaan vielä C-osa (tai bridge tai miksi sitä nyt halutaankin kutsua). Joskus homma hoituu simppelillä pikku koukulla ja/tai soololla, mutta usein kappale ja varsinkin tarina huutaa jotakin vähän syvempää. Aika monta kelvollista raakiletta on majaillut pöytälaatikossa pitkiä aikoja C-osajumin takia.

Koko prosessin ajan sekä teksti että melodia kulkevat käsi kädessä. Esimerkiksi säkeistön melodia elää sitä mukaa kun tekstiä tulee ja myös teksti saattaa muuttua, jos melodiaan kehittyy joku uusi koukku. Hyvin harvoin teksti on kokonaan valmis ennen sävellystä. Niissäkin tapauksissa se on luultavasti aikaisemmin roskakoriin päätyneen huonon biisin hyvä teksti, jolle on halunnut antaa uuden mahdollisuuden. Sävellys taas ei ole koskaan missään olosuhteissa, kun siis puhutaan itselle tehdyistä biiseistä, valmis ennen tekstiä. Tekstit ensin vaikka pää edellä kaivoon.

Biisi on nyt raavittu kuta kuinkin ymmärrettävään muotoon. Jos se tuntuu edelleen maailman parhaalta biisiltä, voi alkaa harkita sen esittelemistä bändille. Bändi-päivityksessä puhuinkin jo vähän tästä kuviosta. Vaikka olen tehnyt lauluja jo parinkymmenen vuoden ajan, joka kerta olo on yhtä alaston, kun laulunsa bändin tyypeille tarjoilee. Maailman paras biisi voi hetkessä murentua ja valua lattialankkujen raosta rossipohjaan näkymättömiin. Siinä kohtaa ei auta muuta kuin kerätä itsetuntonsa rippeet talteen ja aloittaa koko homma alusta.

Harvoin tilanne on kuitenkaan ihan noin dramaattinen. Kyllä biisistä yleensä jotakin hyvää löytyy ja bändimylly osaa hioa klasista kristallia. Sitä paitsi on kahdessakymmenessä vuodessa sentään sen verran itsekritiikki ja -suojeluvaisto kehittynyt, että kyllä kaikkein paskimmat ideat jäävät omaan roskakoriin eivätkä edes kulkeudu bändikämpälle asti.

Jos biisi on selvinnyt siihen asti, että se otetaan mukaan keikkasettiin tai jopa julkaistaan äänitteenä, on se selvinnyt aika monen kuopan yli ja on näin ollen varmuudella hyvä kipale. Aika sitten näyttää onko se se maailman paras biisi.
Yleensä ei ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti