Neiti Rubinstein

Neiti Rubinstein
Tavastia, tammikuu 2014

lauantai 10. tammikuuta 2015

Lapsuuden sankareille osa 2


Ravistellaanpa vielä vähän populaarimusiikin loputonta myyttilaatikkoa. Juice-kirjaa lukiessa on alkanut koko ajan enemmän tympiä kirjoittajan tarve liittää päähenkilön tekstit suoraan elettyyn elämään, tiettyihin elämäntilanteisiin. Kun Juice laulaa eron tuskasta, sen täytyy olla kytköksissä milloin kenenkäkin tyttöysävän tai vaimon kanssa koettuun rakkauden loppumiseen. Ja kuinka raastavasti ja suoraan hän aiheesta kirjoittaakaan.

Paskat, sanon minä. Väittäisin, että niin Juice kuin kuka tahansa lauluntekijä kirjoitti/kirjoittaa oikeasti hyvin harvoin suoraan omasta elämästä. Tämä jo siitä syystä, että liian läheltä liippaavien tunteiden kuvaus kuulostaa yleensä hirvittävän kornilta. Toki omia kokemuksia tulee hyödynnettyä tekstejä tehdessä, mutta pölyn pitää antaa laskeutua ennen kuin oman elämän käännekohdista kannattaa lähteä laulussa ruotimaan. Ja kun aikaa on kulunut, pateettisten tunteiden sekaan on tullut jo vähän järkeä ja asiaa osaa katsoa leveämmällä putkella. Mukaan on sekoittunut tällöin ehkä jo muiden vastaavia kokemuksia.

Lauluntekijät ovat yleensä myös erityisen tarkkasilmäisiä ympäristönsä seuraajia. Hyvin todentuntuisen biisin voi saada vaikkapa siitä, kun näkee ohimennen tuskaisen yksinhuoltajan keräävän ostoksiaan pitkin supermarketin parkkipaikkaa. Muovipussin sangat saatana ovat pettäneet. Päähenkilö saa nimekseen Liisa, jonka elämä ei ole mennyt ihan niin kuin kioskikirjallisuudessa. Ukko lähti Janitan matkaan ja jätti velat ja muksut taakseen. Kuulija pystyy kuvittelemaan Liisan elämän ja tunteet todeksi, vaikka lauluntekijä ei oikeasti tunne ketään sen nimistä eikä edes samassa elämän tilanteessa olevaa Pirkkoa. Kuinka hyvin kuulijaa voikaan huijata, kun laittaa tekstiin minä-kertojan?

No onhan meillä toisaalta nämä Norjan bläkkissepät, jotka aikanaan elivät musiikkinsa sanomaa pikkaisen liiankin innokkaasti ja valitettavan yksyhteen. Mentaalitapaukset ovatkin erikseen. Tuosta tulee mieleen oma (pimeä) menneisyys Kuolleen etanan ajoilta. Jos silloin olisin oikeasti elänyt ja kokenut laulujeni aiheet, olisin moninkertainen murhamies ja seksuaalirikollinen pahimmasta päästä. Itsemurhaankin olisin turvautunut useita kertoja. Mutta hengissä ja vapaalla jalalla tässä edelleenkin ollaan.

Etanan aikaisista ahdistuksen purkauksistakaan on suht turha myöskään vetää liian syvällisiä analyysejä kirjoittajan pahasta olosta tai yhteis- ja ihmiskunnan mädännäisyydestä. Kerrottakoot nyt tässä, että silloin mauttomuuden rajoilla keikkuvien ja usein raikkasti rajat ylittävien tekstien perimmäinen tarkoitus oli ensisijaisesti hätkähdyttää. Vain satunnaisesti sekaan saattoi livahtaa jotain sanoman tapaista ja jopa samaistumispintaakin.

Kaikesta edellä paasaamastani huolimatta on kuitenkin arvokasta, jos teksti herättää kuulijan ajattelemaan jotain, vaikka sitten tekijän sielunmaisemaa. Se on mielestäni arvokkain asia, jonka lauluntekijä pystyy yleisölleen antamaan. Eli funtsataan ja analyseerataan tekstejä vaan niin kuin ennenkin, mutta muistetaan samalla, että hyvällä lyyrikolla on aina myös hyvä mielikuvitus. Ja joskus joku sana saattaa olla tekstissä ihan vain siksi kun se soundaa hyvältä.




Ai ai kun on kaunis ja ylpee

Matleena kun se katseissa kylpee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti