Usko potenssiin kaksi

Löytyyhän meiltä fundamentalismia ihan omasta takaakin. Enkä tarkoita nyt radikalisoituvia mamuja, vaan ihan kotoperäisiä kristinuskoon tai sen laitamille perustuvia lahkoja.

Näitä kaikkia yhdistää yleensä hyvin suljettu ja tiivis yhteisö, joiden toiminnasta suuri yleisö ei tiedä käytännössä mitään. Tämän lisäksi kunkin yhteisön oma maailman- ja uskonkäsitys on ainut oikea. Muut ovat väärässä. Epäilyksille tai kritiikille ei ole sijaa lahkon sisällä.

Miksi nämä yhteisöt ovat sitten niin suljettuja? Tällaisilla maallistuneen evankelisluterilaisen laseilla maailmaa katsovana ensimmäisenä tulee mieleen, että siellä salaillaan jotain, että kaikki sen toiminta ei kestä päivän valoa. Ja tippuuhan noista piireistä tasaisin väliajoin hyytäviä paljastuksia pedofilian, insestin ja sukurutsan ym. vähemmän raamatun oppien mukaisen toiminnan harjoittamisesta.

Mutta etten syyllistyisi yleistämiseen, korostan, että ihan varmasti suurin osa lahkojen edustajista elää niin sanotusti herran nuhteessa ihan tavallista elämää. Suurin ongelma lienee se, että yhteisön sisällä muutamien yleensä vaikutusvaltaisten henkilöiden tekemiä hirmutekoja piilotellaan ja hyssytellään ja paljastumista pyritään viimeiseen asti välttämään. Tässä suhteessa se tavallinenkin jäsen syyllistyy rikoksen avunantoon ja on näin ollen osaltaan syyllinen.

Tähän liittyy yksi eniten ihmisten käyttäytymisessä vihaamani piirre: kaksinaamaisuus. Rippikouluajoilta muistan sellaisen raamatun termin kuin ”ulkokultaisuus”. Se tarkoittanee esimerkiksi sitä, että päivisin esiinnytään sädekehä vahattuna oppien mukaan levittäen sanaa ja tehden hyviä tekoja lähimmäiselle, mutta illalla, kun aurinko ja valot sammuvat ja Jumala ei näe, hiivitäänkin salaa tyttären huoneeseen. Jos kakku on leivottu ulosteesta, ja vaikka se koristellaan kauniisti kermavaahdolla sekä nonparelleilla, maistuu se silti suurimmalta osin ulosteelta.

Jos ei mentäisi edes ihan edellisen kuvauksen kaltaisiin raakuuksiin ja yksiselitteisiin rikoksiin, löytyy lahkojen opeista ja tavoista paljon muutakin epäilyttäviä piirteitä. Vai mitä pitäisi ajatella esimerkiksi tästä: Lääkäri kehottaa lestadiolaismiestä pidättäytymään vaimonsa raskaaksi saattamisesta. Tämän terveys kun ei kestäisi enää yhtään enempää. Miehen vastaus: ”No, kyllä Jumala antaa sitten uuden vaimon.”

Omaa lukuaan epäilyttävien tapojen kirjaan kirjoittaa esimerkiksi Tapani Koivuniemen liike painoindeksivaatimuksineen ja pitkine suudelmineen, Nokia-missio ”ihmeparantumisineen” ja vaikkapa Jehovan todistajat Suomen lain sujuvasti ohittavine oikeuskomiteoineen. Vastaavia outouksia löytyy varmasti joka uskonyhteisöstä.

Tässä kohtaa haluan painottaa sitä, että en ole tuomitsemassa lahkoihin liittyneitä ja niiden oppeihin täydestä sydämestään uskovia ihmisiä. Jokainen saa muodostaa itselleen sellaisen maailman tarkastelutavan kuin haluaa. Kysyisin kuitenkin, että saako vaikkapa lestadiolaisperheeseen syntynyt lapsi aidosti valita? Tai onko esimerkiksi itsetuhon partaalla keikkuvan alkoholistin auttamisessa kyse aidosta auttamisen halusta vai aivopesusta? Ja syrjäyttääkö yhteisön lait aina yhteiskunnan lait sekä ihmisen sisäänrakennetun moraalikäsityksen?